Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

​Tarinat

Kirjoita tarinat yksikön ensimmäisessä muodossa eli minä-muodossa.

Laita puheenvuorot eri riveille näin:

"Hei", tervehdin ystävääni. Hän katsoi minua ja kysyi: "Lähdetkö saalistamaan?"

"Toki", vastasin.

Autohittaaminen, eli toisen kirjoittajan hahmon käyttäminen vakavammin on ankarasti kielletty. Jos teet näin menetät kissaltasi 10kp'ta, jos sinulla vähemmän niin et saa tarinastasi lainkaan kp'ita.

Sama käy jos tarina on alle seitsemän riviä pitkä.

Jos haluat jonkun jatkavan tarinaasi, tai haluat ilmoittaa jotain tarinaasi, voit laittaa // merkit, ja niiden jälkeen kissan nimen jonka tahdot jatkavan tarinaasi. Silloin tarinasi loppu näyttäisi tältä:

Esim.

Kävelin Kuuratassun luo.

"Mitä teet?" kysyin häneltä.

//Kuuratassu?

Näin toisen hahmon kirjoittaja tietää, jos haluat hänen jatkavan tarinaa. Voisit jatkaa aina siitä, mihin aiempi tarina on jäänyt.

​HUOM!!!

Kun aloitat tarinan, laita nimi kohtaan oma nettinimesi, ja kommentin kohtaan tarina. Ennen kuin aloitat tarinan, laita - merkkien sisälle hahmosi nimi ja klaani, esimerkiksi:

-Kuuratassu, Varjoklaani-

Sitten voit aloittaa tarinan.

​Kieliopillisia ohjeita:

Jokaisen lauseen jälkeen tulee iso alkukirjain!

Jos  puheen jälkeen yleensä tulisi piste, silloin siihen ei tule pistettä, vaan heittomerkit, ja sen jälkeen pilkku. Pilkun jälkeen aina ensimmäinen kirjain on pienellä, ellei kyseessä ole erisnimi, eli esimerkiksi nyt Hopeahohde. Eli näin:

"Onpa pentusi suloisia, Hopeahohde", ihastelin.

________________________________________________________________________

 

​Klaanit elävät vanhoilla  reviireillä vanhassa metsässä, ja tarinoihin joissa vinkataan/käytetään uusia reviirejä, vastataan ja muistutetaan asiasta.

​________________________________________________________________________

​Toivottavasti inspiraatiosi pysyy tallessa!!

​Jos inspiraatio katoaa kokonaan, olisi hyvä joko kirjoittaa jotakin tai poistaa hahmot, niin ylläpidon ei tarvitsisi aina hahmonpoiston aikaan kirjoitella kissoja, joilla et viitsisi kirjoittaa.

​________________________________________________________________________

Ylläpito ​ottaa kaikkien​ tarinat huomioon!

 

Tarinat  

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on kahdeksan plus seitsemän?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Tiger

25.04.2017 15:12
-Järvipentu, Jokiklaani-
................................
"Minusta tulee klaanin paras soturi", kerskuin. "Edes Sulkatähti ei pärjää minulle!"
"Totta kai", Hunajatassu kehräsi. "Mitäs sitten."
"Piiloutuminen", mauin. "Jompikumpi teistä etsii ja muut menevät piiloon. Se kuka löydetään viimeisenä, on voittaja. Hunajatassu voitti äsken joten hän jää."

Pingoin soturien pesään. Näin Marjavatsan makuusijallaan.
"Piilota minut", hihkaisin. Uppouduin naaraan petiin ja odotin että Hunajatassu löytäisi minut.

//Hunaja? Sydän?

Nimi: Ghost

24.04.2017 18:14
~Sydäntassu | Jokiklaani~

"Leikitään yhdessä!" Järvipentu naukaisi.
"Leikitään vaan", Hunajatassu sanoi. "Minulla onkin nyt vapaata."
"Mitä leikitään?" kysyin.
"Kisoja!" Järvipentu huudahti. "Ensin kaivaminen!"
"Okei", vastasin. Asetuimme riviin ja Hunajatassu huusi:
"Paikoillanne, valmiit, hep!" Sitten aloimme kaivaa. Syvimmälle pääsi Hunajatassu, toisena olin minä, ja viimeisenä oli Järvipentu.
"Te voititte minut ihan ylivoimaisesti", Järvitassu sanoi.
"Niin. Ja vain siksi että olemme molemmat jo oppilaita mutta sinä vielä pentu", lohdutin. "Älä välitä."
"Kyllä sinäkin kasvat vielä", Hunajatassukin sanoi.
"Niin kasvan", Järvipentu piristyi.

//Hunajatassu?? Järvipentu?? Ja sori vähän lyhkänen tarina... cX)

Nimi: Koirafani

21.04.2017 19:03
-Hunajatassu, Jokiklaani-

Haukottelin väsyneenä. Nostin pääni ja avasin silmäni. Makoilin hämärässä parantajan pesässä. Kaikkialla leijui voimakas yrttien tuoksu. Katselin ulos makuupaikaltani. Siitä näki täydellisesti Jokiklaanin leirin aukion. Päällikön pesä, oppilaiden pesä ja pentutarha näkyivät kokonaan ja sotureiden pesä ja klaaninvanhinten pesä vain puoliksi.
"Jaaha, taitaakin olla harjoittelun aika", Lokkinaamio sanoi taakaani. Säpsähdin säikähdyksestä. Vanha parantaja oli hiipinyt aivan huomaamattani taakseni. Käännyin mestarini päin.
"Niin, olen ihan valmis", naukaisin.
"Hienoa, aloitetaan yrttien nimien ja käyttötarkoitusten opettelu", Lokkinaamio naukui. Parantaja tassutteli yrttivarastojen luokse.
"Tässä on laventelia. Sitä käytetään kuumeen ja vilun hoitoon. Tässä on hunajaa. Sitä löytää aika harvoin ja sitä vaikeampi sitä on saada mehiläispesästä. Sen takia säästämme hunajaa. Hunaja auttaa kurkkukipuun ja se myös rauhoittaa erilaisia tulehduksia..." Lokkinaamio alkoi selittää. Aina, kun hän siirtyi uuteen yrttiin, hän otti käpälälläänsä yrttiä ja näytti sitä minulle. Käytimme koko aamupäivän yrttien opetteluun. Auringonhuipun aikaan yksi oppilaista, Huutotassu säntäsi pesään.
"Minä olin aamupartiossa ja sain piikin käpälääni!" Huutotassu naukui.
"Me kyllä autamme", Lokkinaamio naukui rauhallisesti.
"Tulehan lähemmäksi, että näet kunnolla mitä teen", parantaja naukui ja meni samalla Huutotassu luokse. Loikin mestarini vierelle. Lokkinaamio alkoi nuolla sitä käpälää missä piikki oli. Hetken kuluttua mestarini nappasi hampaillaan piikistä kiinni ja vetäisi sen ulos. Huutotassu ulvaisi kivusta, kun piikki lähti irti. Sitten hän alkoi nuolla käpäläänsä kiivaasti. Lokkinaamio kääntyi minuun päin.
"Näin otetaan piikki pois", hän naukui.
"Nyt sinä saat hieman vapaata. Voit käydä syömässä jotain ja jutella muiden kanssa. Tule sitten takaisin, kun minä pyydän", Lokkinaamio sanoi kääntyen yrttiensä puoleen. Tassuttelin ulos aukiolle. Viileä tuuli pörrötti turkkiani. Tassuttelin tuoresaaliskasalle ja nappasin hiiren hampaisiini. Huomasin mukavan aurinkoisen paikan vähän matkan päässä ja asetuin sinne syömään. Nakersin hiireni nopeasti loppuun ja hautasin sen jäänteet maahan. Sitten aloin etsiä juttuseuraa. Näin Järvipennun ja Sydäntassun leikkimässä vähän matkan päässä minusta. Tassuttelin heidän luokseen.
"Hei!" naukaisin. Kissat katsahtivat minuun päin.
"Hei!"
"Hei!"
"Onko teistä kivaa olla oppilas ja pentu?" kysyin.
"Minusta ainakin on kivaa olla oppilas. Vaikka tietenkin olisin mielummin soturi", Sydäntassu vitsaili.
"Minä taas haluaisin olla jo oppilas", Järvipentu sanoi.
"Entä sinä? Onko kivaa ola parantajaoppilas?" Sydäntassu kysäisi.
"Ihan kivaa tämä on", naukaisin hilpeästi.

//Sydän? Järvi?

Nimi: Tiger

21.04.2017 16:12
-Järvipentu, Jokiklaani-
................................
"Hyvä on, anteeksi", mauin ja kävelin mukkuvan Surupennun luo. Silitin hännälläni pienen pennun päätä ja mauin, vaikkei Surupentu välttämättä kuulisikaan: "Anteeksi kauheasti, minua vain harmittaa kun ei ole leikkitovereita. Surupentu ja Myskipentu ovat liian pieniä!"
"Olehan nyt hiljaa", Liljaliito pyysi. "Sinä olit samanlainen pari päivää sitten."
Äkkiä tajusin, että joku tuli sisään pesään. Näin jonkun toisen kissan. Se oli minua isompi, mutta Liljaliitoa pienempi. Liljaliito tervehti naarasta. Pyysin häntä -Sydäntassua- leikkimään. Oppilas suostui. Pimkaisin nopeasti ulos pesästä. Leiri! Näinkö suuri se oli? Sydäntassu hölkytti luokseni.
"Mitä leikitaan?" kysyin.

//Sydäntassu? :3

Nimi: Ghost

20.04.2017 15:54
~Sydäntassu | Jokiklaani~

Nousin ylös pediltäni ja työnnyin ulos auringonpaisteeseen. Venyttelin ja loikin tuoresaaliskasalle. Nappasin kasasta pienen hiiren ja aloin näykkiä siitä pieniä paloja. Totesin, että minulla ei ollut nälkä joten jätin hiiren, ja menin pentutarhalle sillä halusin käydä katsomassa pentuja.
"Hei", sanoin.
"Ai hei Sydäntassu", Liljaliito vastasi.
"Miten täällä menee?" kysyin.
"Hyvin. Kiitos kysymästä", kuningatar vastasi.
"Tule leikkimään!" Järvipentu naukaisi kovalla äänellä.
"Hyss, Järvipentu", Liljaliito sanoi. "Surupentu yrittää nukkua."
"Ääh... Eihän se tee mitään muuta kuin nuku ja nuku", Järvipentu naukaisi.
"Niin, koska hän on vielä niin nuori", Liljaliito sanoi tyynesti. "Menehän siitä leikkimään Sydäntassun kanssa." Olin siihen asti ollut ihan hiljaa mutta sanoin:
"Tule. Mennään ulos."
"Joo!" Järvipentu huudahti. "Saanhan emo saanhan?"
"Saat mutta ole varovainen", Liljaliito sanoi mutta Järvipentu ei enää kuullut, sillä juoksi jo ulos.
"Minä pidän hänestä kyllä huolta", sanoin Liljaliidolle ja juoksin Järvipennun perään.
"Hei! Odota vähän!" huusin Järvipennulle.

//Järvipentu?

Nimi: Elli

19.04.2017 15:39
~Surupentu | Jokiklaani ~

Kuulin ääniä ja säpsähdin hereille, mutten avannut silmiäni. Loputon pimeys ympäröi minua. Havaitsin makaavani jollain pehmeällä ja lämpimällä.
"Leikitään!" kuulin huudon kajahtavan korvani vierestä. Haukkasin henkeä ja pieni sydämeni alkoi jyskyttää pelosta.
"Kuka sen sanoi? Missä minä olen!" huudahsin kauhuissani pienellä äänellä.
"Voi Surupentu, sinä heräsit vihdoinkin!" kuulin kehräyksen viereltäni.
"Kuka puhuu minulle..?" nau'uin hiljaisella äänellä. Pelko kiiri sisimpääni. Missä olin? Kuka olin? Kysymyksiä tulvi päähäni ja aloin väristä pelosta.
"Olen Liljaliito, sinun emosi. Ja vieressäsi ovat hoitopentuni Myskipentu ja Järvipentu", pehmeä ääni kehräsi.
"Ahaa", naukaisin hiljaa ja möngersin kohti emoa. Nenääni tulvahti makea maidon tuoksu, johon sekoittui hiukan surua.
"Sinä tuoksut hyvältä..." mumisin hiljaa ja tartuin pienellä suullani emon nisästä. Tunsin turkillani lempeitä nuolaisuja ja pienestä kurkustani alkoi nousta suloista hyrinää.
"Surupentu! Avaa silmäsi, täällä on mahtavaa!" kuulin huudon vierestäni, mutten ehtinyt vastata tai hätääntyä, kun kuulin jo emon naukaisevan topakasti:
"Järvipentu, malta nyt hetki. Surupentu on sinua muutaman päivän nuorempi, ei hän vielä avaa silmiään, paitsi tietysti jos itse tahtoo ja se tuntuu oikelta!"
"Selvä se..." kuulin Järvipennun pettyneen äänen viereltäni. Keskeytin lämpöisem ja ihanan maidon juomisen ja naukaisin ujosti:
"Hei Järvipentu..."
"Hei! Voidaanhan me leikkiä, vaikka sinä et ole avannutkaan silmiäsi?" kuulin innokkaan äänen sanovan.
"Toki! Ja voinhan minä yrittää avata silmäni..." sanoin hiukan innostuen iloisen naaraan jutuista.
"Varovasti sitten!" emo muistutti minua, kun nousin pitkille ja honteloille tassuilleni emon vieressä.
"No niin, minä tulen..." naukaisin, mutta tassuni alkoivatkin täristä ja lopulta ne pettivät allani.
"Äh..." mutisin harmissani.
"No, jos et onnistu nousemaan ylös, yritä avata silmäsi?" Järvipentu kannusti. Nyökkäsin hitaasti ja hiukan epävarmasti. Oikeastaan olisin vain halunnut käpertyä emon vatsan suojiin ihanaan tuoksuun ja vain jäädä sinne loppuiäkseni, mutten voinut kieltäytyä enää. Silloin Järvipentu olisi voinut aloittaa minun kiusaamiseni. Raotin varovasti toista silmääni. Näin kirkasta valoa.
"Auh!" kirkaisin kimeästi ja suljin silmäni. Möngin emon vatsan suojiin ja hautasin pääni tassujeni ja pörröisen häntäni suojiin. Vinguin peloissani. En koskaan haluaisi avata silmiäni!
"Ihan tylsää! Et sinä uskalla tehdä mitään hauskaa!" Järvipentu marisi. Painoin pääni syvälle emon turkkiin ja aloin itkeä. Lämpimät kyyneleet vierivät pitkin karvaisia poskiani ja osa niistä vieri suolaisina suuhuni.
"Älä välitä. Ei sinun vielä tarvitse uskaltaa", emo lohdutti kuiskaten ja nuolaisi lohduttavasti päälakeani.
"Ja Järvipentu, älä ole noin ilkeä", emo naukaisi.
"Surupentu on sinua nuorempi! Ei hänen tarvitse vielä kaikkea osata!" emo jatkoi. Sitten tuli hiljaista. Annoin suloisen tuoksun tuudittaa minut uneen.

//Järvipentu?

Nimi: Koirafani

19.04.2017 15:25
-Juuriturkki/tähti, Tuuliklaani-

Tassuttelin Kalliovirran perässä nummilla. Minusta oli tulossa päällikkö, ja sen takia minun piti hakea yhdeksän henkeäni Tähtiklaanilta. Tuuliklaani parantaja, Kalliovirta, oli tullut mukaani Emonsuulle.
"Olemmeko pian perillä?" kysyin kollilta edessäni. Taivaalla ajelehti tummia pilviä, ja se enteili luultavimmin sadetta.
"Kyllä meidän pitäisi pian olla perillä", Kalliovirta totesi kärsivällisesti.
"Hyvä, en mielellään katselisi turkkiani", puuskahdin. Kalliovirta vilkaisi pilviselle taivaalle.
"Sade tulee yllättävän nopeasti. Voi olla, että joudut kastelemaan turkkisi, vaikka et siitä pitäisikään", parantaja tokaisi. Kauempana nummilla puhalsi kova tuuli. Tuulen ujellus kuului korvissani voimakkaana.
"Taitaa tulla aikamoinen myrsky", huomautin.
"Niin, olisi parasta metsästää hieman ja jatkaa sitten matkaa", Kalliovirta naukui.
"Hyvä idea", sanoin.
"No, sinä voit metsästä hieman, mutta älä viivyttelee kauan", Kalliovirta sanoi. Parantaja istahti ruohikolle.
"Etkö sinä halua?" kysyin kummissani.
"En, ei ole nälkä", Kalliovirta pudisteli päätään. Hyppelin hieman kauemmaksi parantajasta. Haistelin ruohikkoa toiveikkaana. En kuitenkaan saanut mistään vainua. Palasin Kalliovirran luokse tyhjin käpälin.
"Toivotonta! Tuuli on vienyt kaikki hajut mukanaan!" puhisin.
"Sitten ei auta muu kuin jatkaa matkaa", Kalliovirta naukui ja nousi seisomaan. Jatkoimme matkaamme Emonsuulle. Pian korkokivet alkoivatkin jo häämöttää kaukana.
"Tuonne on vähän matkaa?" ihmettelin.
"Niin, siltä se tuntuu", Kalliovirta naukui.
"Mutta me emme ehdi, on jo ilta!" huudahdin.
"Ehdimmepäs, ja on vasta auringonhuippu", Kalliovirta naukui.
"Miten niin?" kinasin edelleen.
"Voisitko lopettaa? Vastaan kysymykseesi jos olet hiljaa", Kalliovirta pyysi.
"Toki, anteeksi", naukaisin vähän nolona.
"Nyt on tosiaankin aurinkohuippu. Et vain tajua sitä, koska on tämä myrsky", Kalliovirta selitti.
"Selvä", naukaisin kunnioittavaan sävyyn. En halunnut toki suututtaa parantajaa. Se voisi olla kohtalokasta. Katsahdin eteenpäin ja yllätyksekseni huomasin, että korkokivet kohosivat aivan edessämme.
"Mitäs minä sanoin?" Kalliovirta mutisi tyytyväisenä.
"Odotammeko täällä koko päivän?" kysyin parantajalta.
"Meidän on pakko, sillä Tähtiklaani saapuu vasta yöllä", Kalliovirta nyökkäsi. Hän asettui makuulle pitkään ruohikkoon. Seurasin esimerkkiä ja menin parantajan viereen makoilemaan. Katselin nummilla riehuvaa myrskyä. Toivottavasti leirissä oli kaikki hyvin. Ummistin silmäni hetkeksi...

"Herätys, on aika", kuulin Kalliovirran sanovan. Tunsin kevyitä törkkäyksiä kyljessäni. Avasin silmäni nopeasti.
"Valmiina", naukaisin ja pomppasin pystyyn.
"Niin näkyy", Kalliovirta naukui vähän tylsistyneen kuuloisena. Korvissani ei enään kuulunut myrskyn ääniä.
"Myrsky loppui vähän aikaa sitten", Kalliovirta selitti nähdessään kummastuneen ilmeeni. Parantaja loikki suurta luolaa kohti. Seurasin epäröiden perässä.
"Tässä on Emonsuu", Kalliovirta esitteli. Kalliovirta hiipi sisälle luolaan. Seurasin parantajaa. Luolassa oli niin pimeää, että en nähnyt, edes omaa kuonoani. Seurasin Kalliovirran hajujälkeä. Pian saavuimme pieneen luolaan, joka oli hiukan valoisampi, kun käytävä, jota pitkin olimme saapuneet. Valoisuus johtui luultavimmin pienestä reiästä luolan katossa. Yhtäkkiä luola täyttyi valolla ja sokaistuin hetkeksi. Kun sain näkökykyni takaisin, näin Kalliovirran, joka viittoi minut hännällään suuren hohtavan kiven viereen.
*Kuukivi*, tajusin. Täällä saisin kaikki henkeni. Kalliovirta oli asettunut makaamaan Kuukiven viereen. Hän kosketti kuonollaan kiveä ja sulki silmänsä. Minä tein samoin.

//Unta tai mitä nyt onkaan//

Avasin silmäni. Olin hohtavalla niityllä. Kalliovirta seisoi vieressäni. Ketään muuta ei kuitenkaan näkynyt.
*Missä kaikki ovat?* mietin vähän hädissäni. Huomasin, että Kalliovirta katsoi taivaalle. Siirsin myös oman katseeni yötaivaalle. Yhtäkkiä tähdet alkoivat kieppua. Ne suurenivat koko ajan ja tulivat lähemmäksi ja lähemmäksi. Tähdet alkoivat muuttaa muotoaan ja lopulta niistä muodostui kissoja. Kissat laskeutuivat eteemme niitylle.
"Tervetuloa Juuriturkki! Oletko valmis saamaan kaikki yhdeksän henkeäsi?" kissat lausuivat yhteen ääneen.
"Kyllä", naukaisin jännittyneenä. Kissajoukosta astui esiin kissa. Kissa oli hyvin pieni naaraspentu. Pentu tepsutteli luokseni.
"Tällä hengellä annan sinulle armollisuutta, käytä sitä, kun taistelet vihollista vastaan. Älä tapa, ellei se ole pakollista", pieni pentu maukui. Hän kurottautui koskettamaan päälakeani. Kumarruin alemmas, niin että pentu sai painettua kuonoonsa turkkiini. Minut valtasi yhtäkkiä kauhea tunne. Niin kuin joku olisi viiltänyt kynsillä kurkkuni auki. Onneksi tunne kesti vain hetken ja meni pian ohi. Seuraava kissa oli jo astunut eteenpäin. Nuori naaras tuoksui vahvasti yrteille, ja päättelin siitä, että hän oli muinainen parantaja.
"Tällä hengellä annan sinulle hyvyyttä. Käytä sitä kun kuka tahansa tarvitsee apua", kissa maukui lempeällä äänensävyllä. Odotin, että henki olisi ollut rauhallisempi, kun edellinen, mutta arvaukseni ei suinkaan osunut oikeaan. Kipu ravisteli minua niin voimakkaasti, että lyyhistyin maahan. Minulta meni hetki nousta pystyyn. Koko kehoni vapisi vieläkin rajusti. Kolmannen hengen antaja näytti kovin tutulta, mutta en saanut hänen nimeään päähäni. Roteva tummaturkkinen kolli asteli rivakasti luokseni.
"Tällä hengellä annan sinulle kyvyn kestää kipua. Käytä sitä, kun joudut kärsimään klaanisi puolesta", kolli maukui ja kosketti kuonollaan päätäni. Tämä tunne meni nopeasti ohi enkä ehtinyt tajuta mitä se toi mukanaan. Seuraava kissa oli suurikokoinen siniharmaa kollikissa. Hän loikki eteeni ja lausui:
"Tällä hengellä annan sinulle kyvyn tehdä hyviä päätöksiä. Käytä sitä, kun klaanissasi on pulmia jotka kaipaavat ratkaisua." Kissa laski kuononsa päälaelleni. Säpsähdin pienesti, kun tunne, kuin sähköisku, kulki lävitseni nopeasti.
*Kuinka mones henki tämä oli? Pentu, parantaja, se kolli ja tuo äskeinen. Neljäs! Vielä viisi jäljellä*, pohdin. Viides kissa astelikin jo luokseni. Hän oli hyvin hoikka ja kaunis naaraskissa, joka tuoksui maidolta.
"Tällä hengellä annan sinulle rakkautta. Käytä sitä, kun joku kaipaa sinua oikein kovasti", naaraskissa naukui lempeästi. Hän laski kuononsa pääni päälle. Sisälleni valui ihanan lämmin tunne. Se viipyi siellä pitkään ja katosi sitten. Oloni tuntui heti avuttomalta, kun tunne meni pois. Kuudes hengen antaja oli jo edessäni.
"Tällä hengellä annan sinulle lempeyttä. Käytä sitä, kun joku on allapäin ja tarvitsee lohdutusta je lempeyttä", kissa naukui ja kosketti kuonollaan päätäni. Oloni tuli heti hyvin surulliseksi ja voimattomaksi. Seitsemäs kissa oli jo saapunut luokseni. Hän oli hyvin pienikokoinen kolli.
"Tällä hengellä annan sinulle kyvyn ymmärtää. Käytä sitä, kun kissoja kuolee. Sinun pitää ymmärtää, että se on luonnon laki", kolli maukui. Hänen antamansa henki ei tuonut kipua, mutta se ei tuonut myöskään lämpöä. Se ei tuntunut miltään. Kahdeksas kissa tassutteli luokseni kissojen rivistöstä. Hän oli jykevä kolli.
"Tällä hengellä annan sinulle kyvyn johtaa klaaniasi. Käytä sitä, kun Tuuliklaani tarvitsee sinua", kolli maukui. Tämä henki toi mukanaan iloa ja surua samaan aikaan. Yhdeksäs kissa oli suurikokoinen naaras.
"Tällä hengellä annan sinulle toivoa. Käytä sitä, kun joku asia tuntuu mahdottomalta", naaras naukui.
"Tervehdin sinua uudella päällikkönimelläsi, Juuritähti. Vanhaa elämääsi ei enää ole. Olet saanut päällikön yhdeksän henkeä ja Tähtiklaani nimittä sinut Tuuliklaanin suojelijaksi. Puolusta sitä hyvin; pidä huolta sekä nuorista, että vanhoista; kunnioita esi-isiäsi ja soturilain perinteitä; elä jokainen elämäsi ylpeästi ja arvokkaasti", yksi Tähtiklaanin kissoista naukui.
"Juuritähti! Juuritähti!" Tähtiklaanin kissat hurrasivat.

//Hereillä//

Avasin silmäni pimeässä luolassa. Kuukivi ei enää hohtanut ja Kalliovirta oli noussut ylös. Hän tepasteli käytävään. Seurasin parantajaa ulos. Askelsimme ripeästi mummien poikki. Oli vasta varhainen aamu, mutta kumpikin meistä halusi päästä leiriin. Minua väsytti ihan kauheasti ja halusin päästä nukkumaan. Pian saavuimmekin jo Tuuliklaanin leiriin. Kutsuin klaanin väsyneenä koolle.
"Olen saanut nyt Tähtiklaanilta yhdeksän henkeäni ja minut tunnetaan nyt Juuritähtenä!" huusin klaanille.
"Juuritähti! Juuritähti!" Tuuliklaani hurrasi innoissaan. Kömmin väsyneenä päällikön pesään. Pesä oli minulle aika vieras, mutta päätin tutkia sitä myöhemmin. Nyt vain käperryin pedilleni ja annoin unen tulla.

Nimi: Tiger

19.04.2017 15:17
Oho... Sori mut nimimerkki piti olla Tiger. Anteeksi spämmi

Nimi: Catty

19.04.2017 09:51
-Järvipentu, Jokiklaani-
.................................
"Voi pieni Järvipentu", jonkun häntä vetäisi minut lämmintä turkkia vasten ja nuolaisi päälakeani. "Emosi on Tähtiklaanissa, sieltä hän sinua katsoo, mutta minä hoidan sinua."
Kuka tuo sitten on? Haistoin että hän haisi maidolta. Inisin. Miksi piti olla näin pimeää aina? Tämä oli tylsää. Ja mikä oli Tähtiklaani? Eikö minun emoni sitten pitänyt minusta?
"Sinä avaat kyllä pian silmäsi", sama ääni kehräsi. Niin! Halusin avata silmäni! Nyt heti! Mikseivät ne auenneet? Yritin kaikin voimin avata niitä, mutteivat ne auenneet. Äkkiä minulle iski hirveä jano. Aloin vinkua. Aloin tunnustella suullani ja käpälilläni toista kissaa. Pian löysinkin sen mistä maito tuli. Samalla kun maitoa virtasi suuhuni, yritin - taas - ponnistella silmiäni auki. Äkkiä jotain kirkasta tulvi silmiini.
"Sattuu", vinkuin, mutta äkkiä se loppui ja näin edessäni hopeanharmaan turkin. Se liikahti.
"Hyvä Järvipentu", vihreät silmät kääntyivät katsomaan minua. "Minä olen Liljaliito ja hoidan sinua. Tässä on minun pentuni Surupentu ja toinen pentu jota hoidan on Myskipentu. Vieressäni oli kaksi pentua. Toinen hopeanharmaa naaras ja toinen harmaa kolli. Katselin käpäliäni. Minkä värinen minä olin. Valkoinen! Ja vielä hopeanharmaita läiskiä!
"Me olemme samansävyisiä", ihastelin. Lopetin maidonjuonnin ja istuin ihastelemaan turkkiani.
"Niin olemme", Liljaliito kehräsi. "Te kaikki kolme olette todella ihania."
"Pääsemmekö tutkimaan leiriä?" kysyin.
"Ei ihan vielä", Liljaliito pudisti päätään, "mutta voitte tutkia pentutarhaa."
"Joo!" huudahdin. Käänsin katseeni Surupentuun ja Myskipentuun ja kysyin: "Leikitään!"

//Suru? Myski?

 

©2017 Kᴜᴠɪᴏʟᴇʜᴛɪ - suntuubi.com